OpenOffice.org-kehittäjäklinikka

Huom! Tällä sivulla termi kehittäjä tarkoittaa samaa kuin englanninkielinen termi contributor, jolle ei ole olemassa kunnollista tähän yhteyteen sopivaa suomennosta. Eli kun puhumme kehittäjistä, tarkoitamme suomentajia, ohjelmoijia, ohjeiden kirjoittajia, www-sivujen ylläpitäjiä ja ylipäätään kaikkia niitä, jotka työllään tavalla tai toisella edistävät OpenOffice.org-ohjelmiston ja käyttäjäyhteisön toimintaa. Itse ohjelmiston kehittäminen ohjelmoimalla ei edes ole varsinainen tehtävämme, emmekä sitä juuri ole tehneetkään.

OpenOffice.orgin suomalaiset kehittäjät ovat jo vuosia kärsineet töiden kasaantumisesta ja työn tekijöiden vähyydestä. On selvää, että nykyisillä voimavaroilla pystymme huolehtimaan vain välttämättömimmistä tehtävistä, vaikka käyttäjät (ymmärrettävistä syistä) toivoisivat meiltä paljon enemmän. Hyvänä esimerkkinä usein toivotuista mutta tekijöiden puutteen takia toteuttamatta jääneestä projektista on ohjelmiston ohjeiden suomentaminen. Viime aikoina myös ohjelman käyttöliittymästä osa on pitänyt jättää suomentamatta.

Kehittäjäklinikan tavoite on tarjota erityisesti uusille OpenOffice.orgin edistämisestä kiinnostuneille mahdollisimman vaivaton tapa päästä toimintaan mukaan.

Käytännön järjestelyt

Kehittäjäklinikka järjestetään pääsääntöisesti joka kolmas lauantai kello 14:00 - 15:00 välisenä aikana virtuaalisena tapaamisena Voikko-projektin keskusteluryhmässä. Tämä keskusteluryhmä soveltuu tarkoitukseen hyvin, sillä OpenOffice.orgin suomennosryhmällä ei omaa vastaavaa kanavaa ole, ja Voikko-oikolukuohjelmiston kehitys liittyy olennaisesti suomenkielisen OpenOffice.orgin kehitykseen. Keskusteluun voi kuka tahansa OpenOffice.orgin edistämisestä kiinnostunut osallistua (ainakin) kahdella vaihtoehtoisella tavalla:

Tarkoituksena on, että tunnin ajan muutaman viikon välein keskusteluryhmä on varattu niitä varten, jotka haluavat tehdä jotain OpenOffice.orgin hyväksi, mutta eivät tiedä miten päästä liikkeelle tai miten edetä aloittamassaan työssä. Paikalla pitäisi olla ainakin yksi OpenOffice.org- ja Voikko-projektin aktiivijäsen neuvomassa juuri näissä kysymyksissä.

Mikäli et pääse tuolloin paikalle, kanavalla voi pistäytyä muulloinkin. Tosin se on muulloin melko hiljainen paikka: todennäköisyys sille, että kukaan ei ole paikalla, on melko suuri. Jos näin pääsee käymään, Harri Pitkänen (hatapitk@openoffice.org) vastaa kysymyksiisi myös sähköpostitse.

Tapahtuman aikataulu on epäsäännöllinen, sillä tämä on kaikkien osalta vapaaehtoistyötä. Aikataulumuutoksista ja peruutuksista pyritään ilmoittamaan tällä sivulla. Kehittäjäklinikka järjestetään seuraavan kerran 6.9.2008 14:00 - 15:00.

Jonkinlaista listaa tekijöitä vailla olevista tehtävistä löytyy sivulta http://fi.openoffice.org/todo.html. Lisääkin kyllä keksitään, mutta nuo ovat ne kiireellisimmät. Kuten listasta käy ilmi, ohjelmointitaito tai erityinen tietotekniikkaosaaminen ei ole mitenkään välttämätöntä projektiin osallistumiseksi. Kuitenkin esimerkiksi näitä aloja opiskeleville osallistumisesta on erityisen paljon hyötyä.